keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Veronica Roth - Outolintu

(Divergent, osa 1)

Kerron itselleni niin tiukasti kuin pystyn, että näin asiat täällä menevät. Me teemme vaarallisia temppuja ja ihmisiä kuolee. Ihmisiä kuolee, ja sitten me teemme lisää vaarallisia temppuja. Mitä pikemmin pystyn sen seikan omaksumaan, sitä varmemmin selviän hengissä tästä koulutuksesta.

Minä en ole enää varma että selviän hengissä.

Trisin on tehtävä koko loppuelämää koskeva päätöksensä jo 16-vuotiaana. Hylätäkö perhe ja tuttu, vaatimattomien yhteisö ja seurata sydäntään tuntemattomaan? Ensin on tiedettävä, ketkä ovat todellisia ystäviä. Ja mahtuuko rakkaus uuteen elämään lainkaan.

"Silloin kuin ensimmäisiä elokuvauutisia alkoi ilmaantua tämän trilogian tiimoilta mietiskelin miten kivaa olisi jos tämän saisi suomeksi luettua. Noh, rukoukseni kuultiin! Outolintu on minusta hyvin erilainen kuin muut tähän genreen sijoittuvat kirjat. Ehkä se johtuu suurilta osin siitä ettei päähenkilö ole täysi nössykkä. Tris on kovapää, joka ei pelkää ottaa iskuja vastaan eikä jää murehtimaan turhanpäiväisyyksiä. Samaan aikaan hänessä kuitenkin on kaikkien osastojen kyvyt, ei pelkästään yhden. Koko tämä erikoinen maailma on melko kylmä ja karu, raakakin ja se oli oikeastaan ihan kivaa vaihtelua. Katselin tulevan elokuvan videoita ja trailereita ennen kirjan lukemista ja oli hämmästyttävää tajuta miten erilaisen päätelmän liikkuvasta kuvasta voi tehdäkään. Kirjan juoni ei siis vastannut yhtään omaa käsitystä ja se oli ihan hyvä juttu. Vaikkei tämä kirja herättänytkään suosikkikirjojeni kaltaista kutkuttavaa tunnetta lukiessa, oli tämä silti todella mielenkiintoinen ja piristävä lukukokemus. Aika ei käynyt pitkäksi missään vaiheessa ja odotan jo mielenkiinnolla mitä seuraava osa tuo tullessaan. Toki myös jännityksellä odotan tästä tehtävää elokuvaa, joka ainakin trailerien perusteella vaikuttaa todella hyvältä."
ARVOSANA: 9

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Lähellä, mutta silti niin kaukana...

Jeanine Mason, jonka piti näytellä tv-sarjassa Hanaa on postannut nettiin klippejä pilotista, joka ei kuitenkaan tule näkemään päivänvaloa. Lauren Oliverin Delirium-trilogiaa vissiin kaavailtiin jonkinlaiseksi sarjaksi telkkuun, mutta jostain syystä hanke romahti. Sääli. Emma Roberts nähdään Lenana ja mukana vilahtaa kirjoista tuttu Alex (Daren Kagasoff) sekä Julian (Gregg Sulkin).

maanantai 3. helmikuuta 2014

Lisa R. Jones - Rebeccan kadonneet päiväkirjat

(Inside Out)

Eroottinen menestyssarja Inside Out kertoo, miten nuori opettaja Sara McMillan löytää tuntemattomalle Rebeccalle kuuluneet päiväkirjat ja tempautuu niiden mukana uusille, vaarallisille mutta niin kiehtoville poluille. Rebeccan rohkeat päiväkirjat avautuvat nyt myös lukijoille. Tämä tarina on jokaisen Inside Out -fanin pakko lukea!

Rebecca Mason kohtaa rikkaan, synkän puoleensavetävän miehen, joka viettelee hänet vastustamattomasti, vaikka Rebecca aavistaa pahaa. Rebecca antautuu eroottisiin kokemuksiin, jollaisiin ei olisi koskaan kuvitellut uskaltautuvansa. Mutta miten pitkälle hän on valmis menemään miehen vuoksi?
"En oikeastaan tiedä miksi tähän tartuin koska päähahmot olivat mulle aika yhdentekeviä koko trilogian ajan. Jotenkin vaan halusin tietää mitä siellä kulissien takana on tapahtunut ennen varsinaisten kirjojen alkua. Ja toisaalta se oli aika piristävää, että sai tietää asian molemmat puolet. Kirja oli melkolailla päiväkirjamainen, joten tuli luettua melko nopeaan tahtiin alusta loppuun. Ihan viihdykkeellistä luettavaa, jossa ei ollut mielestäni mitään hosumista vaikka tosiaan vähän päiväkirjamaisia piirteitä. Rebecca paljastui yllättävän vahvaksi hahmoksi, joka hurahtaa johonkin täysin uuteen ja erilaiseen, mutta osaa myös arvioida omat tarpeensa ja sen, millaista elämää hän haluaa elää. Jos tykkää trilogiasta, kannattaa katsastaa tämäkin!"
ARVOSANA: 7

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Maya Banks - Polte

(Henkäys, osa 3)

Ash McIntyre tietää mitä haluaa. Myös suhteissaan hallinta on hänellä. Hän pitää naisista, jotka hyväksyvät tämän. Kun Jace löytää naisen, jota hän ei halua jakaa ja Gabenkin antauduttua suhteeseen, joka täyttää tämän kaikki tarpeet, Ash tuntee jääneensä ulkopuolelle. Tyhjyys vaivaa Ashia hänen tavatessa Josien, joka vaikuttaa täysin immuunilta Ashin viehätysvoimalle. Kiinnostuneena naisen vastahakoisuudesta Ash päättää voittavansa Josien puolelleen. Koskaan ei Ash olisi ajatellut, että se ainoa, joka sanoo hänelle ei, ajaisi hänet himosta hulluksi.

"Tykästyin Ashiin eritoten ensimmäisessä kirjassa koska hänessä oli sellaisia pahan pojan piirteitä ja ylpeyttä, mutta surukseni tässä teoksessa huomasin, että mieshän oli ihan samanlaisen nössykkä kuin muutkin. Olisin kaivannut hahmoon hiukan enemmän erilaista luonnetta kuin ääretöntä suojelunhalua ja nopeaa toimintaa. Näissä kirjoissa on hillittömästi sivuja, mutta jostain syystä juoni jää hyvin pinnalliseksi suhaisuksi ja asiat ovat ohitse ennen kuin kerkeää edes tajuta. Seksi taisi olla ainut asia johon oli käytetty aikaa ja mielikuvitusta, mutta eipä tullut yllätyksenä. Jotenkin myös ärsyttää kiivas tahti näissä kirjoissa. Tunnetaan viikko kun ollaan jo olevinaan rakastuneita, muutetaan toisen luokse asumaan ja aletaan suunnitella häitä. Boring. Ensimmäinen osa oli ihan kivaa viihteellistä luettavaa, mutta taso yllärillä laskee taas tähän viimeiseen osaan kuin lehmän häntä. No, ompahan luettu. Suosittelen hömppäkirjallisuuden ystäville."
ARVOSANA: 7