keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Mystic City

Theo Lawrencen tarina sijoittuu New Yorkiin, aikaan kun maapallon ilmakehä on ohentunut ja lämpötila on kohonnut sulattaen jäätiköitä ja aiheuttaen vedenpinnan nousua ympäri maapalloa. Ylhäisöön kuuluvat ihmiset asustavat korkealla pilvenpiirtäjissä ja nauttivat ylellisestä elämästä siinä missä maanpinnalla, Syvästössä, asiat ovat huonolla tolalla. Alhaalla asuvat ihmiset on julistettu roskasakiksi ja heidän keskuudessaan elävät mystikot uhaksi kaikille ylhäisön asukkaille. Mystikkojen magialla ylhäisö saa sähkönsä yläilmoihin. Myös Aria kuuluu ylhäisöön. Hänet on naitettu poliittisen kilpailijan pojalle, mutta tyttö itse ei muista laisinkaan poikaa eikä sitä, että on koskaan rakastunutkaan tähän. Kuka salailee ja mitä? Ja mikä on kummallisen medaljongin tarkoitus?



Kirjat:
1. Mystic City (suom. Salatun voiman kaupunki, 2013)
2. Toxic Heart (suom. Pimeä sydän, 2014)
3. Body Electric (suom. Hehkuva ruumis, 2016) 



Salatun voiman kaupunki

Maaginen kahtia jaettu kaupunki. Poliittista kapinaa. Ikuista rakkautta?

Manhattan vuonna X. Pilvenpiirtäjien huipulla hallitsevat rikkaat ja etuoikeutetut, joiden yltäkylläisen elämän mahdollistaa vain katutasossa, ilmastonmuutoksen synnyttämien kanaalien varsilla kurjaliston joukossa majailevilta mystikoilta salaperäisesti hankittu energia. Yläluokan hienostosviiteissä asuu myös 16-vuotias Aria Rose, rakastuneena silmittömästi isänsä poliittisen kilpailijan poikaan.

Vai onko hän sittenkään niin rakastunut? Ainakaan hän ei pysty muistamaan, miten romanssi sai alkunsa. Mutta sitten Aria tapaa Hunterin, komean ja hämmentävän mystikon alakaupungista, ja tällä tuntuu olevan hallussaan hänen unohtuneen menneisyytensä avain.

"Uusi mielenkiintoinen sarja aloittaa tarinansa. Kirjan juoni kuulosti niin mielenkiintoiselta, että oli pakko varata tämä kirjastosta. Kirja sijoittuu aikaan kun maapallo uhkaa lämmetä liikaa ja tulvat peittävät kaupunkien kadut alleen. Ihmiset jakautuvat kahteen ryhmään, jotka kyräilevät toisiaan. Täytyy sanoa, että kyllä on pitänyt olla taas kirjailijalla mielikuvitusta tätä kirjoittaessa. Hän on luonut nerokkaan miljöön, joka nappaa lukijansa mukaan lumoavaan ja melko karmaisevaankin maailmaan, jossa valta on voimaa ja mystikkojen energia kultaakin kalliimpaa. Hiukan ärsytti alkuun Arian naiivi ja tyhmä olemus, mutta kirjan aikana tyttö alkaa kasvaa henkisesti lisää eikä sulata ihan kaikkea kuulemaansa. Hänestä kasvaa ns. kunnon ihminen, joka tajuaa kuinka väärin hänen kaltaisensa kohtelevat alhaalla maassa asuvia ihmisiä. Olisi melkein painajaismaista astua tytön kenkiin ja joutua petollisten ihmisten pyöritykseen kerta toisensa jälkeen. En oikeastaan päässyt sisälle muihin hahmoihin kuin Ariaan, mutta Hunter oli melkoisen herttainen tapaus. Turk oli myös aika mahtava tyyppi. Pidin todella paljon tarinasta eikä se koskaan muuttunut tylsäksi. Se herätti minussa paljon erilaisia tunteita ja oli pakko lukea seuraava ja sitä seuraava sivu jotta olisi saanut selville mitä sitten tapahtuu. Aion ehdottomasti lukea jatko-osankin."
ARVOSANA: 8½


Pimeä sydän

Kaupunki liekeissä.
Luottamus murskana.
Täydellinen rakkaus tuhoutunut.

Ylhästön eliittiin kuuluvan perheensä hylännyt Aria Rose on päätynyt mystikkorakastettunsa Hunterin kannattajien turvapaikkaan kaupungin ulkopuolelle. Aria haluaa kuitenkin olla Hunterin rinnalla ja karkaa Manhattanille. Seuraukset ovat kohtalokkaat: Arian isän miehet kidnappaavat hänet, ja hän on vaarassa joutua jälleen muistintyhjennykseen ja naimisiin kuolleeksi uskomansa ylhästösulhasensa kanssa. Samaan aikaan kaupungissa käydään veristä valtataistelua mystikoihin liittyneiden Alhaston köyhien ihmisten ja Ylhästön etuoikeutettujen välillä. Pahinta on, että Hunter näyttää käyttäneen Ariaa tässä taistelussa lupaa kysymättä hyväkseen…

"Vaikkakin tämän tyylisiä kirjasarjoja on nyt tullut joka tuutista fantasian ja scifin ystävien nenän eteen niin tykästyin suuresti trilogian avausosaan ja tätä jatko-osaa ei olisi millään malttanut odotella. Lukija pääsi sukeltamaan jälleen kerran muuttuneen Manhattanin korkeuksiin ja sen merkillisiin syvyyksiin. Ariastakin alkoi tulla esille uhmakuutta vaikka mielestäni on hän oli vieläkin hiukan naiivi jossain määrin. Kaiken kuohuttavaa rakkaustarinaa ei tässä kirjassa pahemmin nähty valitettavasti, mutta syvästön seikkailuja oli melkein yhtä mielenkiintoista lukea. Hunter oli ehkä jopa hiukan ärsyttävä tässä kirjassa. Uusia hahmoja tuli mukaan ja aivan uusia mystisiä juttuja. Arialla on tuuri matkassaan miettien kuinka moneen kiipeliin hän kirjan kansien sisällä joutuukaan. Loppua kohden alkaakin sitten kunnolla tapahtua ja yllätyin aika paljon tästä eräästä kuolleen mystikon juonikuviosta. Loppu oli vähän surullinen ja jätti ainakin minut miettimään, että mitä tapahtuu koska se jäi täysin auki. Mielenkiinnolla odotan päätösosaa jota varmaan saa taas odotella vuoden päivät vähintään."
ARVOSANA: 8 


Hehkuva ruumis

Aria Rose on saanut suunnattomat mystiset voimat nielaistuaan mystikkoystävänsä Davidan sydämen, mutta samalla voima syö hänen ruumistaan ja häntä odottaa lopulta kuolema. Ylhästössä on valta vaihtunut ja sitä johtaa Arian veli Kyle mahtavan sotajoukkonsa avulla. Kylen pyrkimyksenä on lyödä lopullisesti mystikot ja muu Alhaston väki, ja näyttää siltä että hän onnistuukin, sillä hän on onnistunut jäljittämään viimeisen seitsemästä Sisaresta ja käyttää hyväkseen tämän voimaa.

Aria valmistautuu viimeiseen ponnistukseen ystäviensä kanssa puolustaakseen omiaan. Mutta miten Arian käy? Kestääkö ikuiseksi uskottu rakkaus Hunteriin kuoleman yli?

"Hitaasta käynnistymisestä huolimatta ja muistelusta, että mitähän aiemmissa nyt oikein tapahtuikaan, huomasin taas pian ahmivani sivuja ihan urakalla. Tää tarina on ollut jotenkin alusta asti vähän erilainen vaikka on onhan tässäkin aika paljon samanlaisia yhtäläisyyksiä moniin perustarinoihin; tuhoutunut maailma ja kielletty romanssi. Jotenkin tykkään tämän tarinan miljööstä ja sen kaikista henkilöhahmoista, juonen raakuudesta toisinaan. Oli myös kiva vähän sukeltaa menneeseen Davidan muistojen muodossa ja saada vähän selville taustoja erilaisiin tapahtumiin vähän eri näkövinkkeleistä. Ja jottei tarina menisi ihan niinkuin yleensä, että paha kukistetaan ja hyvikset voittaa niin mukaan on ripoteltu vähän yllättäviä juonenkäänteitä muutamien hahmojen osalta. Ei siinä, pidin todella niistä juonenkäänteistä. Todella viihdyttävä trilogia, joka tempasi mukaansa ainakin minut. Jos haluaa aivot narikkaan- viihdettä, niin tässä sitä on."
ARVOSANA: 8+

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitoksia muistamisesta ;)