keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Haastetta pukkaa!

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.



1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 
6. Ei takaisin haastamista.

  
11 faktaa

1. Olen antanut itseni laiskotella turhan pitkään, joten tänä vuonna tavoitteena on ottaa itseä niskasta kiinni ja aloittaa terveellisempi elämä.

2. Olen hyvin itsekriittinen.

3. Sukellan turhan usein maailmaan tuonne jonnekin suomen ulkopuolelle ja toivon asuvani New Yorkissa tms. loisteliaassa paikassa.

4. En tiedä vieläkään mikä minusta tulee "isona." 

5. Olen 110% eläinrakas.

6. En halua lapsia.

7. Olen melko perfektionisti.

8. Joskus tulevaisuudessa haluaisin hankkia itselleni mustan suomenhevosen.

9. Olen kiinnostunut työskentelemään mielenterveys - ja päihdepuolella ja aion opiskella ammattiin jos vain mahdollista.

10. Haluaisin olla näyttelijä.

11. Haluaisin kirjoittaa kirjan.


11 vastausta

1. Mikä on elämäsi paras kokemus tähän mennessä?
- Musta tuntuu, että sellaista ei ole vieläkään ollut. Mut tähän voisi tältä erää mainita vaikka nuo "teiniajat", jotka oli parasta aikaa ja jotka haluaisin kokea uudelleen.
 
2. Lempinaposteltavasi?
- Jaa'a, ei minulla oikeastaan ole sellaisia, mutta sanotaan vaikka suklaa.

3. Mikä saa sinut hymyilemään?
- Hyvät muistot, ihanat ihmiset

4. Pidätkö Disneyn elokuvista? Mikä on suosikkisi?
- Pidän! Suosikkini on ehdottomasti Kaunotar & Hirviö.

5. Mottosi?
- Se mikä ei tapa, sattuu ihan perkeleesti.

6. Jos kirjahyllysi leimahtaisi yllättäen liekkeihin ja sinulla olisi mahdollisuus pelastaa vain yksi kirjoistasi, mikä se olisi? 
- Varmaan J.R. Wardin Herätetty rakastaja.

7. Minkä superkyvyn haluaisit osata?
- Lukea ajatuksia.

8. Fanitatko jotakin asiaa (kirjasarjaa, tv-sarjaa, elokuvaa, henkilöä..) ylitse muiden? 
- BDB-kirjasarja on kyllä noussut suosikiksi. Twilight oli kanssa kova juttu.

9. Oletko joskus tehnyt jotakin suurempaa ns. extemporee, pidempään harkitsematta, ja myöhemmin kiitellyt itseäsi kyseisestä päätöksestä?
- Hmm... en?! Mitään suurempaa ainakaan.

10. Missä maassa voisit kuvitella asuvasi Suomen sijasta?
- New Yorkissa tms.

11. Jos voisit tavata menneisyyden itsesi, mitä sanoisit hänelle?
- Nauti kun vielä voit :D


11 kysymystä
1. Paikka jossa haluaisit käydä elämäsi aikana ja miksi juuri siellä?
2. Ruoka, jota et voi sietää?
3. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
4. Suurin haaveesi?
5. Oletko koskaan rikkonut lakia millään muotoa?
6. Harrastus, jota haluaisit harrastaa, mutta et ole jostain syystä sitä tehnyt?
7. Jos ystäväsi suosittelisi kirjaa, jossa on räiskyvää romantiikkaa, mitä suosittelisit hänelle?
8. Puhelin vai tietokone?
9. Unelma-ammattisi?
10. Jos saisit muuttaa yhden asian suomessa, mikä se olisi?
11. Kuka on suomen turhin julkkis ja miksi?

Haasteen minulle heitti Olipa kerran kirjablogi, Kiitos kunniasta! Ja alle listasin haastamani blogit, olkaapa hyvä:

Vinttikamarissa
Sinisen linnan kirjasto
Katinkan kirjasto
Kirjojen keskellä
Hemulin kirjahylly
Taikakirjaimet
Esikoiskirjailijan vuosi
Jos vaikka lukisi...
Puolisilmä
Yöpöydän kirjat
Todella vaiheessa 

7 kommenttia:

  1. Kiitoksia haasteesta.
    Ja samalla toit blogisi tietoisuuteeni! Taisin valittaa tänään kaverille, etten meinaa löytää suomalaisia kirjablogeja joissa luetaan fantasiaa ja scifiä. Tervetullut uusi blogi seurantaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että blogi miellytti ja tervetuloa uudelleenkin :)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta! Kivoja kysymyksiä, vastailen niihin jossain vaiheessa blogissani jos suinkin muistan!

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta, vastasinkin siihen jo.

    VastaaPoista
  4. Kiitos haasteesta, täytyy heti ruveta miettimään vastauksia ja uusia kysymyksiä + haastettavia :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos haasteesta! Minä tein tämän blogissani jo, joten olen nyt laiska ja vastaan tänne kommenttiboksiin ;)

    1. Paikka jossa haluaisit käydä elämäsi aikana ja miksi juuri siellä?
    - Islannissa. Voisin kuvitella, että siellä on upeita maisemia. Myös Grönlanti kiinnostaisi.

    2. Ruoka, jota et voi sietää?
    - Anjovis. Kaikki, missä on anjovista!

    3. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
    - Kristallipallo ei kerro. Toivon, että olisin tekemässä niitä asioita, joista tykkään.

    4. Suurin haaveesi?
    - Tehdä sellaisia asioita, joista nautin, ja jotka tekevät onnelliseksi.

    5. Oletko koskaan rikkonut lakia millään muotoa?
    - Olen ainakin kävellyt päin punaista. Mutta en mitään muuta kovin hurjaa.

    6. Harrastus, jota haluaisit harrastaa, mutta et ole jostain syystä sitä tehnyt?
    - Aika paljon olen kokeillut sellaisia juttuja, jotka ovat kiinnostanut. Joogatunneille en ole vielä uskaltanut mennä, vaikka se voisi olla kivaa.

    7. Jos ystäväsi suosittelisi kirjaa, jossa on räiskyvää romantiikkaa, mitä suosittelisit hänelle?
    - Riippuu mistä ystävä tykkää. Onneksi olen lukenut niin paljon, että on mistä valita ;)

    8. Puhelin vai tietokone?
    - Tietokone!

    9. Unelma-ammattisi?
    - Kirjailija ;)

    10. Jos saisit muuttaa yhden asian suomessa, mikä se olisi?
    - Ilmasto

    11. Kuka on suomen turhin julkkis ja miksi?
    - Minä seuraan niin surullisen vähän maailman menoa, että en tunne puoliakaan lööpeissä roikkuvia naamoja ;)

    VastaaPoista
  6. Kiitos haasteesta! Melkein ehdin jo unohtaa tämän opintokiireissäni, mutta onneksi löysin viestin sähköpostista ja postaan tästä heti kunhan ehdin. :)

    VastaaPoista

Kiitoksia muistamisesta ;)