sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Jane Austen & Seth Grahame-Smith - Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit

”On yleisesti tunnustettu totuus, että zombi joka on saanut haltuunsa aivot tarvitsee välttämättä lisää aivoja ravinnokseen.”

Näillä sanoin alkaa Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit, kirja jossa rakastetun Jane Austenin nerokkaat ihmissuhdekiemurat saavat uskomattoman lisän. Rauhallista Merytonin kylää on jo jonkin aikaa vaivannut mysteerinen rutto – ja kuolleet ovat nousemassa haudoistaan! Austenin näpsäkkä sankaritar Elisabeth Bennet on entistä sähäkämpi: hänet tunnetaan erinomaisena zombintappajana. Mutta miten käy, kun paikalle ilmaantuu komea ja arrogantti Mr. Darcy? Hän on erityisen ihastunut Elizabethin tietämykseen zombien tappamisesta. Oikeudenmukainen Elisabeth onkin kova neuvomaan muita ninjataidoissa mutta ei aina huomaa, mikä olisi parasta hänelle itselleen.

Loistelias epookkidraama tavoittaa alkuperäisen teoksen ironian ja huumorin ja vääntää niihin aivan uusia kierroksia. Pienen maalaispastorin kirkkomaalla käydään verisiä taistoja kuunvalossa ja englantilaisen aatelisneidon kuuluu pianonsoiton, keskustelu- sekä seurustelutaidon lisäksi hallita zombininjan taidot. Pystyykö Elisabeth voittamaan hirvittävät vastustajansa ja Merytonin yllä leijuvan kirouksen? Entä voiko hän haastaa englantilaisen maalaisaatelin luokkatietoisen ennakkoluuloisuuden?


"Okei, toisaalta olis voinut lukea tuon alkuperäisen kirjan ensin, että olisi voinut vertailla, mutta meneehän tämä näinkin. Tämä kirja sisälsi ajatuksen kanssa luettavaa tekstiä kuin myös varmasti alkuperäisteoskin. Ihan hauska ja viihdyttävä idea kieltämättä, mutta ei nyt kyllä lukeutunut lempikirjojeni listalle. Välillä tuntui, että tässä kirjassa ei ollut mitään juonta vaan henkilöt vain keskittyivät yhteen ja samaan, toistensa luona vierailuun ja välillä zombien tappamiseen. Elizabeth oli kyllä hauska ja huikea hahmo. Hänen ja Darcyn välisestä kanssakäymisestä olisin mieluusti kyllä lukenut lisääkin, koska kirjan oletettu rakkaustarina jäi kyllä kaiken muun alle. Suosittelen lukemaan jos pidät Austenin tuotoksista ja ilkeistä zombeista. vaikka tässä oli aivoja popsivia zombeja, ei niiden kanssa kuitenkaan menty liiallisuuksiin."
ARVOSANA: 7½

lauantai 26. toukokuuta 2012

Intertwined

Intertwined on Manalan valtiaat - sarjasta tutun Gena Showalterin pokkarisarja. Kuusitoistavuotias Aden Stone on kokenut kovia nuoruutensa aikana. Hänen päässään asustaa neljä sielua, joista yksi voi matkustaa ajassa, yksi herättää kuolleet, yksi voi vallata toisen ihmisen kehon ja yksi, joka voi nähdä tulevaisuuteen. Aden näkee kummallisia unia tytöstä, joka voi joko pelastaa tai tuhota hänet. Aden aloittaa Crossroadsin lukiossa uutena tulokkaana, mutta pian hän tutustuu Mary Anneen, jonka kanssa hänellä on enemmän yhteistä kun voisi luullakaan. Mukaan mahtuu myös kaunis Victoria sekä suojelunhaluinen Riley. Nelikolla on vastassaan koko yliluonnollisten olentojen maailma, joten on selvää, että heidän yhteinen taipaleensa ei tule olemaan helppo.

On epäselvää tuleeko sarjalle jatkoa, mutta kolmannen osan perusteella luulisi tulevan. Kolmas osa tosin julkaistiin jo 2011 eikä jatkoa ole kuulunut.



KIRJAT:

1. Intertwined (suom. Kodittomat sielut, 2012)
2. Unraveled (suom. Selviytyjät, 2012)
3. Twisted (suom. Kietoutuneet, 2013)


Kodittomat sielut

Tuossa uudessa, Crossroadsin lukiota käyvässä pojassa on jotain erikoista... Useimmilla kuusitoistavuotiailla on ystäviä. Aden Stonella on neljä koditonta sielua, jotka elävät hänen sisällään:

Yksi voi matkustaa ajassa
Yksi voi herättää kuolleet
Yksi voi vallata toisen ihmisen kehon
Yksi voi nähdä tulevaisuuteen

Koko hänen elämänsä ajan ihmiset ovat luulleet häntä hulluksi, mutta tämä asia on muuttumassa. Usean kuukauden ajan hän on nähnyt näkyjä tytöstä - tytöstä joka joko pelastaa tai tuhoaa hänet...

- Soita ja kysy häneltä. Riley tönäisi Mary Annia olkapäällä.
Hetken Mary Ann pysyi liikkumatta. Riley oli koskettanut häntä tarkoituksella. Ja jopa vaatteiden läpi tämän iho tuntui kuumalta. Ihanan kuumalta. - En voi. Hän asuu ranchilla, joka on tarkoitettu nuorille, jotka ovat joutuneet vaikeuksiin. Puhelu tytöltä voisi aiheuttaa hänelle potkut, koska hänen ei pitäisi ajatella tyttöjä vaan parempaa tulevaisuutta.
- Sinä sanoit, ettette seurustele.
- Emme seurustelekaan. Selitin vain, miten ranchia johtava mies voisi ajatella. Miksi Riley välitti, seurusteliko Mary Ann Adenin kanssa? Samasta syystä kuin Mary Ann välitti siitä, seurusteliko Riley Victorian kanssa? Älä ajattele sitä nyt. - Sinä voit käydä hänen luonaan aiheuttamatta ongelmia, ja kysyä hänen vanhemmistaan.
Riley pudisti päätään jo ennen kuin Mary Ann pääsi loppuun. - Ei hitossa.
- Ole kiltti. Voit juosta nopeasti hänen luokseen ja takaisin. Olen nähnyt, miten nopea olet, Mary Ann sanoi.
- Jos autat Adenia, autat minuakin. Mitä enemmän tiedämme hänen kyvyistään, sitä enemmän saamme tietää minun kyvyistäni.
Riley mulkaisi Mary Annia äkäisesti. - Lakkaa räpsyttelemästä ripsiäsi. Olen immuuni naisellisille metkuille.
Räpsyttelikö Mary Ann ripsiään? Ja osasiko hän naisellisia metkuja? Häntä hymyilytti. - Voisin kai selvittää sen huomenna koulussa. Luultavasti valvon ensi yön, koska ajatukset pyörivät päässäni. Ja väsymyksen takia äidinkielen koe menee varmasti penkin alle. Mutta kai minä siitä toivun. Aikanaan.
Pitkä hiljaisuus.
- Minä olen idiootti. Riley mulkaisi Mary Annia ja harppoi kylpyhuoneeseen. - Olet palveluksen velkaa.
Mary Ann halusi nauraa. Hän osasi naisellisia metkuja.

(Kodittomat sielut, s. 209-210)

"Ihmettelen vähän että miksi tällaista ns. teinikirjallisuutta on suomennettu Harlequinin kautta. Enemmän odottaisin sellaista räiskyvää romantiikkaa enkä teinien pientä punastelua. Tämä pokkari ei kyllä missään nimessä ollut huono. Alku tuntui jotenkin takkuiselta, mutta pian alkoi päästä tarinaan mukaan. Mielenkiintoinen asetelma ja tarina, joka eteni sopivaan tahtiin. Hahmot olivat kyllä jokainen omalla tavallaan herkullisia. Tässähän melkein jää janoamaan jatkoa, koska loppui niin jännään kohtaan ja moni asia jäi vielä niin auki. Rileystä ja Mary Annista olisin mieluusti lukenut vielä lisää, mutta eiköhän heistä ole lisää seuraavassa kirjassa. Hassua, odotin automaattisesti tätä lukiessa, että Aden ja Mary Ann iskevät silmänsä toisiinsa, mutta näin ei kuitenkaan ollut."
ARVOSANA: 8


Selviytyjät

Aden Stone jatkaa elämäänsä ranchilla ja on saavuttanut jo ohjaajansa luottamuksen hyvän koulumenestyksensä ansiosta. Adenin päässä asuu kodittomia sieluja, jotka eivät aina anna hänelle rauhaa ja ulkopuoliset tulkitsevatkin hänen sielujen kanssa käymänsä keskustelut mielenvikaisuudeksi.

Oklahoman Crossroadsin lukio on enemmän kuin pinnan päälle näyttää. Adenin ja hänen ystäviensä ympärillä suorastaan parveilee yliluonnollisia olentoja. Aden on rakastunut vampyyriprinsessa Victoriaan, koulun priimus Mary Ann seurustelee ihmissuden kanssa ja yhdessä toverukset saavat kerätä kaiken rohkeutensa selviytyäkseen peikkojen, noitien ja haltioiden juonista.

Ikiaikainen vampyyri Vlad Seivästäjä tuhotaan ja Adenin täytyisi näyttää paikkansa uutena kuninkaana, mutta kuinka ihminen ja monen joukon puolustaja selviytyy tehtävästä? Ei ainakaan vuodattamatta verta…

"Pidin ekasta osasta, joten odotin tätäkin innolla. Tässä pokkarissa olikin sitten yllätyksiä toisensa perään ja oikeastaan koko tarina pyöri suhteellisen synkeissä kannattimissa koska jokaisella päähenkilöistä on oma taakka kannettavanaan. Voisin sanoa, että ei Adenilla ainakaan helppoa ole. Pojalla on elämässään tyttö, joka on vielä vampyyri, lisäksi hänet ollaan kruunaamassa vampyyrien kuninkaaksi ja kaikki muu lysti siihen päälle. Mary Ann saa tietää järkyttävän asian itsestään ja hänen suhteensa Rileyyn joutuu koetukselle. Tuckerkin palaa kuvioihin. Tapahtumia oli mielestäni sopivasti ja suurimmat äksönit saatiin taas tarinan lopulla, mutta sen lisäksi jäi paljon kysymyksiä mieleen, joihin haluaisi pikaisesti vastausta, joten toivotaan, että seuraava tarina tulisi mahdollisimman pian."  
ARVOSANA: 8


Kietoutuneet

Ajattele, että uhmaat kohtaloa ja kaikki se mitä tiedät vääristyy, mukaanlukien hän, jota rakastat.

Aden Stone on juuri pelastunut kuolemalta vampyyrityttöystävänsä ansiosta, mutta pimeys uhkaa ottaa vallan hänen kehostaan ja sielustaan. Ja mitä suuremmaksi pimeys hänen sisällään kasvaa, sitä heikommaksi ja inhimillisemmäksi Victoria muuttuu. Saattaen tuhota lopulta kaiken sen, mitä he ikinä tunsivat ja rakastivat.

"Mietin alunperin luenko tätä ollenkaan osittain siksi, että Harlequin päätti lopettaa paranormaalin romantiikan tuottamisen. Oli turha toivoa, että tää sarja olisi ollut trilogia. Keskenhän se jäi. Jotenkin olen tässä kolmen pokkarin aikana kiintynyt näihin hahmoihin uskomattoman paljon ja tämä kolmas oli jotenkin ehkä vähän raskas lukea koska koko kirja on aika sellainen surullinen ja synkkä. Nyt hahmot ovat päässeet todella mysteerien makuun eikä draamalta tottakai voi välttyä parisuhteissakaan. En ihan täysin pidä kaikista juonikuvioista, mutta kokonaisuutena tarina on kuitenkin melko mielenkiintoinen. Kirjan loppu tuli kyllä niin puskista, että jouduin kohottelemaan kulmiani... ja melkein kirkumaan ääneen koska seuraavaa suomennosta ei ole tulossa. Ei tosin ole vielä tullut englanniksikaan  neljättä osaa."
ARVOSANA 7½

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Toukokuun haasteita!

Nafisan heitti tällaisen haasteen minulle Yöpöydän kirjat  - blogissaan. Ideana on siis kertoa itsestään yksitoista faktaa ja vastata haasteen antajan kysymyksiin. Sitten haaste heitetään eteenpäin toisille bloggaajille :)

1. Olen aikamoinen perfektionisti kämppäni suhteen. Esimerkiksi DVD-kotelot pitää olla tasaisessa rivissä ja tiskatut astiat järjestyksessä tiskikaapissa.
2. Pelkään hämähäkkejä aivan tajuttomasti.
3. Olen himoshoppaaja.
4. Rakastan kesää yli kaiken. Jos saisin päättää, kesä olisi aina.
5. Olen aika räväkkä persoona, sanon usein ennen kuin ajattelen.
6. Haaveilen usein, että minusta tulisi näyttelijä tai kirjailija.
7. Olen laiska persoona, mutta kun virtapiikki iskee, saan aikaiseksi vaikka mitä.
8. Koulussa parhaita pallopelejä olivat koripallo ja pesäpallo.
9. Horoskooppini on Härkä ja härän kuvaus osuu minuun 90 prosenttisesti.
10. En ole koskaan käynyt ns. aurinkolomalla, matkailuni rajoittuu Tallinnaan ja Tukholmaan.
11. Olin koko peruskouluajan koulukiusattu.



Vastaukset Nafisanin kysymyksiin:

1. Järjesteletkö kirjat aiheen, tekijän, sarjan, värin vai aakkosten mukaan?
- En mielestäni järjestele minkään tietyn kaavan mukaan kirjojani, mutta saman sarjan kirjat ovat vierekkäin ja julkaisujärjestyksessä.
 
2. Katsotko kirjoista tehtyjä elokuvia? Mikä elokuva on toteutettu eniten kirjalle uskollisena?
- Suosikkikirjoistani tehtyjä elokuvia katson. Minusta kyllä tähän mennessä kaikki katsomani kirjat ovat olleet melko uskollisia kirjoille. Esimerkiksi juuri Twilightit ja Nälkäpeli... ja tietenkin Potterit.
 
3.Kuunteletko kirjoja lukiessasi musiikkia? Jos kuuntelet, valitsetko musiikin kirjan aiheeseen sopivana?
- Joskus saattaa radio olla päällä kun luen, mutta en valitse musaa mitenkään kirjan mukaan. NRJ:n nettiradio on päällä kirjasta ja fiiliksestä riippumatta.
 
4. Mihin aikaan päivästä luet eniten? 
- Illalla tulee eniten luettua kun on rauhoittunut päivän menoista.
 
5. Oletko koskaan nauranut ääneen tai itkenyt lukiessasi kirjaa? Miksi ja mitä kirjaa lukiessa?
- Minulla on aika erikoinen huumorintaju, joten melkein jokaisen kirjan kohdalla tulee tyrskähdettyä jossain kohtaa. Joidenkin kirjojen kohdalla saattaa kyyneleitä nostaa pintaan, mutta aika harvoin. En muista milloin viimeksi.
 
6. Millainen on lempilukupaikkasi? Mitä haluaisit muuttaa siitä?
- Sängyssä yleensä luen eikä sitä tarvitse parannella.
 
7. Luetko kirjoja missään erikoisessa paikassa? Esim. uimarannalla, vessassa...
- En oikein osaa keskittyä kuin omassa rauhassani sängyssä. En lue kirjoja siksi yleensä muualla. Joskus kun sattuu käsiin todella hyvä kirja, kävelen sen kanssa ympäri kämppää ja teen ruokaakin se kädessäni.
 
8. Ihastutko koskaan kirjan päähenkilöön, etenkin jos hän on mies? Miksi ja millaisiin miehiin? 
- Ah, rakastun päähenkilöihin alituiseen. Varsinkin sellaisiin, jotka ovat tummia ja komeita ja salaperäisiä, sellaisiin miehiin, jossa on luonnetta ja pilkettä silmäkulmassa. Pahikset sytyttää aina.
 
9. Kerro kolme tekijää, jotka vaikuttivat blogisi perustamiseen. 
- Halu kertoa lukukokemuksistaan muille, saada lukuvinkkejä muilta ja se blogin tekemisesta tuleva ilo.
 
10. Käytkö koskaan lukemassa kahvilassa? Voitko suositella sitä muille?
- En lue kuin kotona ja kahviloissa käyn tuskin koskaan.
 
11. Pidätkö parhaillaan lukemaasi kirjaa käsilaukussa, jotta voi ottaa sen esille milloin vain? Saatko koskaan ihmetteliviä katseita liikkuessasi kirjan kanssa?
- Kirjat pysyvät aina kotosalla, harvoin mukana.
 
 
Laitan haasteen eteenpäin seuraaville blogeille:
 
 
 
Kysymykseni haastetuilla bloggaajille:
 
1. Kuinka monta sivua on pisimmässä kirjassa, jonka olet lukenut ja mikä kirja oli kyseessä?
2. Suosikkikirjasi, joka on noussut ylitse muiden?
3. Kuinka monta kirjaa omistat noin suunnilleen?
4. Kirjoitatko itse? Jos kyllä niin minkälaista tekstiä?
5. Paikka, jossa yleensä luet?
6. Vaikka kirja ei miellyttäisikään, luetko sen silti loppuun?
7. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi? Mistä se kertoi?
8. Luetko yhden kirjan kerrallaan vai onko sinulla muitakin kirjoja kesken samaan aikaan?
9. Luetko suosikkikirjoistasi kirjoitettuja ficcejä?
10. Tunnetko ketään ihmistä, joka olisi samanlainen kuin jonkun kirjan hahmo? Ja mikä hahmo on kyseessä?
11. Millaisista kirjoista pidät eniten?

lauantai 19. toukokuuta 2012

The Sins

(The Sins)

Eve Silverin luoma maailma, joka on täynnä demoneita, jumalia, sielunsyöjiä sekä Asetin tyttäriä. Sutekh on mahtava manalan valtias, jolla on neljä poikaa - Dagan, Lokan, Malthus sekä Alastor. Yhden heistä kuollessa, yliluonnollisten olentojen keskellä herää epäilys toisiaan vastaan. Sielunsyöjillä ei ole kykyä nähdä unia tai tuntea rakkautta. Käy kuitenkin selväksi, että rakkaus on vahvempi kuin moni uskoisikaan. Jokainen kirja kertoo yhden veljeksen tarinan.

Pokkarisarjaa suomensi Harlequin, mutta kesällä 2013 päätettiin, että he eivät jatka paranormaalien kirjojen julkaisua, joten suomennokset jäivät kahteen pokkariin.



KIRJAT:
1. Sins of the Heart (suom. Sydämen synnit, 2012)
2. Sins of the Soul (suom. Sielun synnit, 2012)
3. Sins of the Flesh
4. Sin's Daughter
5. Body of Sin


Sydämen synnit

Uskollisuuden ja himon repivässä taistelussa... Dagan Krayl on puoliksi ihminen ja puoliksi jumala, mikä tekee hänestä Manalan mahtavimman sielunryöstäjän. Kun yksi hänen veljistään murhataan, joutuu hän käyttämään kaiken voimansa löytääkseen syylliset, mutta samaan aikaan hänen on oltava hyvin varovainen säilyttääkseen mahdollisuuden herättää veljensä henkiin.

Koska henkiinherättäminen voi saada aikaan kaaoksen kuolevaisten keskuudessa, ottaa Roxy Tam tehtäväkseen suojella ihmisten sukua pysäyttää Dagan ennen kuin on liian myöhäistä... 

"Kohta näitä pokkareita ei voi sanoa enää Harlequineiksi, koska minusta tässä kirjassa oleva jännittävä juoni jätti kaiken romanttisuuden alleen ja siksi petyin suuresti tähän kirjaan. Pippurinen Roxy ja kylmäkiskoinen Dagan olisivat olleet herkullinen pari lukea, mutta eipä heidän tarinastaan paljon saanut irti. Jos unohdetaan tämä pikkuseikka niin kirjahan oli ihan mukaansa tempaava, täynnä erilaisia hahmoja, juonittelua ja kivasti myös veren roiskutusta ja irtonaisia ruumiinosia. Mihin kastiin tämän sitten voi kohta luokitella? Noh, jään odottamaan jatko-osaa."
ARVOSANA: 7½




Sielun synnit

Alastor Krayl haluaa selvittää veljensä murhan. Hän palvelee isäänsä Sutekhia ja ryöstää tälle pahoja ja toivottomia sieluja, sillä Sutekhin valtakunnassa maanalaisessa maailmassa pahuus ja kaaos sanelevat kaiken.

Hyvyys on suhteellinen käsite myös Naphré Kuratan elämässä. Maanalainen maailma on jaettu tarkoin lohkoihin, joilla kullakin on oma hallitsijansa. Nyt Naphré on saanut yhden hallitsijan suuttumaan omapäisellä käytöksellään. Aiemmin hän on liittynyt Asetin tyttäriin, mutta hylännyt heidät kieltäydyttyään tietyistä rituaaleista.

Omapäisyys ei ole toivottu ominaisuus, kun palvellaan maanalaisen maailman valtiaita. Eikä Alastorin ja Naphrén pitänyt koskaan kohdatakaan, sillä heidät on määrätty verivihollisiksi. Joskus maailma kuitenkin yllättää ja pelastuksen voikin löytää sieltä, mistä vähiten sitä osaa odottaa...

"Jotenkin ihastuin tähän demonien ja sielunsyöjien maailmaan kun luin ensimmäisen osan. Minua vaan harmittaa suuresti se, että tämäkin kirja kuuluu Harlequinilla paranormaalin romantiikan osioon, mutta ei kyllä tässä mitään romantiikkaa pahemmin edes ollut. Tarina on mielestäni hyvä ja mielenkiintoinen, mutta siitä jää uupumaan juuri se olennainen eli räiskyvä rakkaus, jollaista vilahtaa aavistuksen kirjan puolivälin jälkeen ja jättää lukijan janoamaan lisää, mutta jatkoa ei tule. Kirja muutenkin loppuu vähän sellaiseen töksähtävään kohtaan ihan kuin kirjailijalla olisi ollut vain kiire päästä kirjoittamaan tarina loppuun. Petyin kyllä tähän vähän sillä ensimmäinen osa ainakin tarjosi minulle enemmän sitä mitä halusin. Mehukas pääjuoni kuitenkin saa vähän lisäpisteitä."
ARVOSANA: 7

Voita Mifongin perintö - kirja!

J.S. Meresmaa arpoo blogissaan Esikoiskirjailijan vuosi kaksi kappaletta hiljattain ilmestynyttä kirjaansa Mifongin perintö. Kilpailuaika päättyy 23.5 eli vielä kerkeää mukaan :)


perjantai 18. toukokuuta 2012

Yöpartio

Vahti-sarjan on luonut Sergei Lukjanenko ja se kertoo Moskovassa asustelevista yliluonnollisista voimista. Ihmisten keskellä elää Muita. Velhoja ja noitia, ihmissusia ja vampyyreja. Yliluonnolliset olennot jakautuvat kahteen kastiin, Valon ja Pimeyden palvelijoihin. Sodan jälkeen nämä kaksi puolta kirjoittivat Sopimuksen. Nyt Valon palvelijoiden Yöpartio ja Pimeyden palvelijoiden Päiväpartio pitävät yllä yliluonnollisten maailman rauhaa. Sanomattakin selvää, että kaikki ei mene aina niin kuin on suunniteltu. Haasteita on edessä ja Partioiden välisiä suhteita koetellaan.



KIRJAT:
1. Notšnoi Dozor (suom. Yöpartio, 2012)
2. Dnevnoi Dozor (suom. Päiväpartio, 2012)
3. Sumerechnyi Dozor (suom. Hämärän partio, 2014)
4. Posledni Dozor (suom. Viimeinen partio, 2015) 
5. Dovyi Dozor (suom. Uusi partio, 2016)


 
Yöpartio

Moskovassa elää ihmisten joukossa Muita – noitia, velhoja, vampyyreja ja ihmissusia – jotka kuuluvat Valon tai Pimeyden voimiin. Ne ovat riippuvaisia ihmisistä ja toistensa vihollisia, mutta tulevat toimeen, koska noudattavat Sopimuksen ehtoja. Sopimus laadittiin pitkän, tuhoisan sodan päätteeksi. Sen noudattamista valvomaan perustettiin kaksi partiota: Valon palvelijoiden Yöpartio ja Pimeyden palvelijoiden Päiväpartio.

Anton Gorodetski on keskitason velho, Yöpartiossa työskentelevä Valon palvelija, joka osaltaan pitää yllä maailman tasapainoa. Eräänä iltana Anton havaitsee metrossa nuoren naisen, jonka päälle on langetettu niin voimakas kirous, että se uhkaa koko Moskovaa. Anton joutuu mukaan Valon ja Pimeyden valtataistelun ytimeen, peliin, joka ylittää hänen kykynsä. 

Yöpartio on ensimmäinen osa viisiosaisesta sarjasta, joka on omaperäinen sekoitus vampyyritarinaa, fantasiaa ja kauhua. Sarja on Venäjällä kulttimaineessa - suositumpi kuin Taru sormusten herrasta tai Harry Potter

"Pitihän se mielenkiinnosta tämäkin varata kirjastosta vaikka vähän epäilinkin että pidän tästä. Ja oikeassa olin. Ehkä minä olen vain totaallisen jähmettynyt romanttiseen fantasiaan kun taas tässä romanssi mainittiin vain joissakin sivulauseissa. Teksti oli mukaansa tempaavaa, mutta minulle välittyi tästä sellainen tunne, että tässä ei periaatteessa ole edes juonta. Ensin käsiteltiin yhtä asiaa, sitten hypättiin toiseen ja jo kolmanteen, mutta mitään ns. suurta ja radikaalia ei ollut. Tämä ei kyllä sytyttänyt millään tasolla vaikka mielenkiintoista magiaa tässäkin oli verrattuna aikaisempiin lukukokemuksiin. Tuskin tulen lukemaan jatko-osia."
ARVOSANA: 7



Päiväpartio

Moskovassa elää ihmisten joukossa Muita – noitia, velhoja, vampyyreja ja ihmissusia – jotka kuuluvat Valon tai Pimeyden voimiin. Ne ovat riippuvaisia ihmisistä ja toistensa vihollisia, mutta tulevat toimeen, koska noudattavat Sopimusta.

Sopimus laadittiin pitkän tuhoisan sodan päätteeksi ja sen noudattamista valvomaan perustettiin kaksi partiota: Valon palvelijoiden Yöpartio ja Pimeyden palvelijoiden Päiväpartio. Päiväpartiossa pääosassa ovat Pimeyden palvelijat. Kirja on kertomus maailmasta, jossa Pimeys ei aina ole sysimustaa eikä Valo valkoista kuin enkelin siipi.





Hämärän partio

Hämärän Partiossa sukelletaan jälleen syvemmälle Yöpartion ja Päiväpartion viitoittamaan maailmaan. Hämärän Partio pyörii suuren kysymyksen ympärillä: voiko ihmisen muuttaa Muihin kuuluvaksi?

Partioille ja Inkvisitiolle on lähetetty sanomalehdistä leikatuista sanoista ja kirjaimista kokoon liimattu kirje: ”Yöpartiota varmaan kiinnostaa se, että eräs Muihin kuuluva on paljastanut eräälle ihmiselle totuuden Muihin kuuluvista ja aikoo tehdä tästä ihmisestä Muihin kuuluvan.”

Aiemmista tarinoista tuttu Yöpartion Anton Gorodetski lähetetään jahtaamaan kyseistä ihmistä sekä kirjeen lähettänyttä Muihin kuuluvaa. Hänen kanssaan asiaa tutkii Päiväpartion Kostja-vampyyri, Antonin vanha tuttava hänen naapuristaan. Anton löytää ihmisen, joka haluaa itsensä muutettavan Muihin kuuluvaksi, mutta jäljet johtavat yllättäen Yöpartioon...

Hämärän Partiossa Anton painiskelee edelleen samojen hyvän mahdollisuuteen liittyvien moraalisten ongelmien kanssa kuin aiemmissa osissa. Lisäksi hän saa tietää Muihin kuuluvien perusolemuksesta asioita, joita ei olisi halunnut tietää. Mitä pidemmälle saaga etenee, sen epäselvemmäksi käy, ketkä ovat hyviksiä ja ketkä pahiksia. 


Viimeinen partio

Nuori venäläisturisti murhataan skotlantilaisessa lomakohteessa. Poliisi saa selville, että kuoleman aiheutti mittava verenhukka, ja Partioiden epäilykset heräävät. Anton, Yöpartion velho, saapuu Skotlantiin tutkimaan tapausta Edinburghin Yöpartion johtajan Thomasin avulla. Käy ilmi, että eräät Muihin kuuluvat metsästävät luvatta tarujen taika-aarretta, jonka itse Merlin on piilottanut Hämärän kuudenteen kerrokseen. Korkeimmalle Hämärän tasolle voivat päästä vain todella voimakkaat velhot.







Uusi partio

Moskovassa elää ihmisten joukossa Muihin kuuluvia – noitia, vampyyreja ja ihmissusia – joista osa on Valon, osa Pimeyden puolella. Tavallisten ihmisten maailman lisäksi he voivat siirtyä Hämärään, joka on ihmisille näkymätön tietoisuuden tila. Aikoinaan osapuolet sotivat toisiaan vastaan, ja kun maailma oli tuhon partaalla, solmittiin hauras aselepo. Alati heiluvaa tasapainoa valvovat Valon palvelijoiden Yöpartio ja Pimeyden Päiväpartio.

Gorodetski seuraa jälkiä Lontooseen, Taiwaniin ja ympäri Venäjää törmäten toinen toistaan järkyttävämpiin ennustuksiin. Vaarassa on koko Hämärän olemassaolo, ja vain Gorodetski voi estää sitä uhkaavan tuhon.


torstai 17. toukokuuta 2012

Kyllä se kesä tulee!

Tänään sai kyllä huomata, että kyllä se kesä sieltä tulee. Ulos astuessa lämmin ilma suorastaan löi kasvoille ja sai hymyn huulille. Ystävän luona sitten vietettiin päivä, otettiin kunnolla aurinkoa ja grillailtiin grilliherkkuja. Illan tottakai kruunasi Usa-Suomi - peli, jonka kiekkoleijonat hoitivat erittäin tyylikkäästi kotiin ;) Lauantaina sitten jännätään Venäjä-peliä. Kerta kaikkisen mahtava päivä ollut. Pitänee taas alkaa uppoutua tuohon Yöpartio - kirjaan kun ei siihen saanut kuin kaksi viikkoa laina-aikaa ja se on kohta ummessa :D

Aurinkoisia päiviä toivottelee QB ;)

Kisuliinini Santtu nauttimassa ilta-auringosta :)

maanantai 14. toukokuuta 2012

Engelfors

Piiri on Mats Strandbergin ja Sara B. Elfgrenin loitsima kirja, joka on trilogian ensimmäinen osa. Pienessä rähjäisessä kaupungissa Engelsforssissa, Ruotsissa, alkaa tapahtua kun verenpunainen kuu ilmestyy taivaalle. Kuusi täysin erilaista tyttöä huomaa saapuneensa hylättyyn puistoon. Pian selviää, että he kaikki ovat Valittuja. He muodostavat Piirin, joka voi vastustaa kaupungissa kytevää pahuutta. Tästä alkaa tyttöjen vivahteikas ja rosoinen matka kohti itsensä ja muiden hyväksymistä.

Piiri - kirjasta on tehty elokuva joka sai ensi-iltansa Ruotsissa helmikuussa 2015! Kirjalle uskollisena elokuva on siis ruotsinkielinen.



Kirjat:
1. Cirkeln (suom. Piiri, 2012)
2. Eld (suom. Tuli, 2013)
3. Nyckeln (suom. Avain, 2016) 


Piiri

Engelsfors. Pikkukaupunki Ruotsissa. Nimi on kaunis, mutta paikka rähjäinen. Kaupunkia ympäröivät synkät metsät, joihin ihmiset usein eksyvät ja katoavat. Syyslukukausi on juuri alkanut, kun yksi lukion oppilaista löydetään kuolleena koulun vessasta. Kaikki olettavat, että kyseessä on itsemurha. Paitsi ne, jotka tietävät totuuden.

Eräänä yönä kuu värjäytyy salaperäisen punaiseksi, ja kuusi lukiolaistyttöä löytää itsensä hylätystä puistosta. Tytöillä ei ole mitään yhteistä. Yksi on luokan suosituin, toinen kiusattu, kolmas omaa tietään kulkeva gootti, neljäs kunnollinen huippuoppilas… Pian selviää, että paha on saapunut Engelforsiin, ja ilman toisiaan tytöt eivät selviydy hengissä.

Piiri on urbaania, skandinaaviseen koulumaailmaan sijoittuvaa, koukuttavaa fantasiaa. Teos kertoo vetoavasti nuorena olemisen vaikeudesta, koulukiusaamisesta, ihastumisista ja kaiken voittavasta ystävyydestä. Kuudesta eri näkökulmasta kerrottu tarina vetää mukanaan, ja jokaisen lukijan on helppo löytää hahmoista oman samaistumiskohteensa. Suomalaisia lukijoita kiinnostaa varmasti myös laadukas nuortenfantasia, jonka sankareista osalla on suomalaistausta.

"Vau, tässä on varmasti aineksia elokuvaan. Kirja esitteli yksinkertaisesti, mutta samalla syventävästi kirjan päähenkilöt, joista jokainen on täysin oma persoonansa. On nörtti, lihava, suosittu, gootti ja niin edelleen. Jokaisella on oma mielenkiintoinen tarinansa, joka herättää ajatuksia. Tytöt painivat samanlaisten ongelmien kanssa kuin kuka tahansa muukin lukiolaisnuori, mutta samalla he huomaavat olevansa osa suurempaa kokonaisuutta. On aika yrittää haudata sotakirveet ja lyödä hynttyyt yhteen. Tie ystävyyteen on kuitenkin kivikkoinen. Samalla jokaisen heistä on taisteltava omien demoniensa, kielletyn rakkauden ja monimutkaisten suhteiden kanssa. Mukaansa tempaava kirja, joka ei paljasta kaikkea heti ja saa lukijan miettimään ratkaisua, joka ei kuitenkaan selviä kuin vasta kirjan loppupuolella. Suosittelen!"
ARVOSANA: 8½ 


Tuli

Valitut ovat aloittamassa lukion toista luokkaa. He ovat odottaneet koko kesäloman ajan henki kurkussa demoneiden seuraavaa vetoa. Uhka kuitenkin tällä kertaa tulee täysin yllättävältä suunnalta.

Käy koko ajan selvemmäksi, että Engelsforsissa on jotakin todella, todella pahasti vialla. Menneisyys kietoutuu yhteen nykyhetken kanssa, ja elävät kohtaavat kuolleet. Valitut kytkeytyvät yhä tiukemmin toisiinsa ja muistavat taas kerran, ettei magiasta voi saada helpotusta onnettomaan rakkauteen tai särkyneisiin sydämiin.


"Harmitti hiukan, että en oikein muistanut kunnolla edellisen kirjan tapahtumia ja kuka hahmoista oli kukin, mutta onneksi asia alkoi selkiytymään taas tätä lukiessa. Tosin jotkut edellisessä kirjassa menehtyneet hahmot ovat edelleen minulle aika hämärän peitossa. Nyt on siis koluttu läpi ruotsalaistrilogian toinen tiiliskivi. Kirjailijat ovat kyllä edelleen osanneet tuoda paperille teini-ikäisten ongelmia aina itsensä hyväksymisestä muihin arkipäiväisiin ongelmiin kuten ihastumiseen, salattuun rakkauteen ja pettymyksiin. Pidän hahmoista todella paljon ja hienoa, että heistä jokaisesta on tehty niin erilaisia, joten heidän elämäänsä on helpompi itsekin samaistua ja huomata, että kauneus ei takaa onnellisuutta, eikä raha onnea. Kokonaisuutena sanoisin, että kirja oli hiukan tylsähkö koska se keskittyi enemmänkin tyttöjen elämään, ei itse ongelmaan, noitiin ja sen sellaiseen. Kunnon tapahtumaa saadaan aikaiseksi vasta aivan viimeisillä sivuilla ja nostipa loppu jopa kyyneleenkin silmään mikä on minulle ainakin harvinaista. Jään kaikesta huolimatta odottamaan vesi kielellä päätösosaa koska niin moni asia kaipaa vielä selvennystä."
ARVOSANA 8½  


Avain

Ainoastaan Valitut ovat jääneet vastustamaan synkkiä ja demonisia voimia, jotka ovat piinanneet Engelforsia. Juuri kun Valitut ovat oppineet elämään tukalassa tilanteessa, paha iskee jälleen, ainoastaan kuukauden päästä edellisestä välienselvittelystä. On koottava rivit yhdeksi rintamaksi huolimatta kaikista erimielisyyksistä, sillä vain niin voidaan estää lopullinen tuho.

Aika on kuitenkin loppumaisillaan, eikä ennustus maailman pelastamisesta ole vielä käynyt toteen. Vain yksi asia on varmaa: mikään ei tule olemaan niin kuin ennen. 


"Piti skipata kaikki muut luku-urakat ja käydä tämän kimppuun kun sain sen kirjastosta. Laina-aikaa on lyhyesti ja tämä tiiliskivi oli yli 800-sivuinen. Siitä on aikaa kun olen viimeksi sukeltanut Engelsforsin maailmaan joten vähän aikaa sai taas hakea, että mitä on tapahtunutkaan ja kuka on kukakin. Hiukan ehkä taustalla auttoi juuri katsomani Cirkeln- elokuva, jonka kautta pääsi vähän perille miten koko tarina alkoi. Tämä sarja ei ole kyllä pettänyt yhdenkään kirjan kohdalla. Kansien välissä on tapahtumaa riittämiin ja hyvin erilaisia henkilöhahmoja. Kukaan ei oikeastaan noussut suosikiksi, mutta pystyin samaistumaan osaan nuorten ajatuksista ja tunteista. En tiedä oliko tähän ehkä tungettu jo vähän liikaakin kaikkea koska kirja on todella paksu, mutta juoni pysyi kyllä hyvin kasassa ja loppua kohden tuli vastaan vähän ylläreitäkin. Loppu oli minusta jotenkin todella kiva ja siitä jäi hyvät fiilikset itselle. Kaiken kaikkiaan erittäin viihteellinen päätösosa tälle taikaa tursuavalle trilogialle. Suosittelen ehdottomasti lukemaan, jos noidat ja magia kolahtaa."
ARVOSANA: 8½ 

perjantai 11. toukokuuta 2012

Mifongin perintö

Trilogian avausosa on J.S. Meresmaan  sykähdyttävä esikoisteos, joka ei jätä ketään kylmäksi. Ardis on Merontesin prinsessa, joka on luvattu Belonen ikääntyneelle kuninkaalle. Eräänä iltana harhaileva Adris putoaa jokeen ja hänet pelastaa komea Dante Rondestani, joka saa kuninkaalta, Adrisin isältä, kiitokseksi tehtävän: saattaa nuori tyttö uuden aviomiehensä luokse. Kohtalolla on kuitenkin muita suunnitelmia. Nuoret tuntevat vetoa toisiinsa ja pian he huomaavat olevansa keskellä salaisuuksien ja juonittelujen kitkerää verkkoa. 



Kirjat:
1. Mifongin perintö (2012)
2. Mifongin aika (2013)
3. Mifongin mahti (2014) 
4. Mifongin kätkemä (2015) 
5. Mifongin kadottama (2016)
6. Mifongin lunastama (2017) 


Mifongin perintö

Salaperäinen Rondestanien suku pitää antikvariaattia Sudhaerin maassa, ja kun käy ilmi, että yksi neljästä kuuluisasta Keisarin kirjasta on saatavilla Merontesissa, keskimmäinen veli Dante lähtee tavoittamaan kallisarvoista teosta seurassaan erottamaton kumppaninsa, musta puuma Reu. Merontesissa hän tulee vahingossa pelastaneeksi hyiseen jokeen pudonneen valtakunnan prinsessan Ardisin, joka on luvattu vaimoksi Belonen ikääntyneelle kuninkaalle. Siitä alkaa uskomattomia käänteitä saava seikkailu, joka vie Danten vankityrmään, merirosvolaivan kannelle ja lopuksi tulivuoren sisällä sijaitsevaan myyttisen alkuolennon – tulen mifongin – kotiluolaan.

Mifongin perintö on historiallista seikkailuromaania lähenevä varttuneiden nuorten fantasiatarina, jonka kiehtovassa kuvakudoksessa nousevat esiin vaaralliset salaisuudet, synkeät petokset, häikäilemättömät juonet ja kielletty rakkaus, joiden lomassa kimaltaa hyväntahtoinen huumori.

  Linnin nauru palautti hänet tähän hetkeen. Hän tunnisti itsensä siskonsa piirteissä ja eleissä, ja häntä askarrutti mikä mahtoi olla syy tämän kasvoilla viime päivinä näkyneeseen ilmeeseen. Dante oli yrittänyt saada selkoa ilmeestä, joka oli jossain äärimmäisen tyytyväisyyden ja omahyväisen virneen välillä. Ja toisinaan, kun Linn kuvitteli ettei kukaan katsonut, hän suorastaan hehkui. Loisti.
  Kuten nyt.
  Dante katsoi samaan suuntaan kuin Linn. Oivallus iski häneen. Hän tajusi Linnin näyttävän naiselta, joka oli peuhannut lakanoissa sydämensä kyllyydestä. He eivät olleet kuitenkaan olleet maissa muutamaa tuntia pitempään, ja Danten silmät siristyivät, kun hänen katseensa kiinnittyi asiakkaiden välistä pujottelevaan huivipäiseen Harbeniin. Linn väläytti miehelle hymyn. Harben oli kaataa kantamansa juomat ohittamansa kaverin niskaan.
  Vai sillä tavalla.
  Danten aikeet leppoisasta keskustelusta tyrehtyivät alkuunsa. Hän rusensi druchuminnysän pöytälevyyn kuin syöpäläisen.
  Kun Harben laski juomat käsistään pöydälle ja rojahti istumaan loosin toiselle puolelle, Dante kumartui ottamaan tuoppinsa. "Teit sitten sovun Linnin kanssa?"
  Harbenin katse etsiytyi Linniin, ja hymy, joka oli mahdoton estää, venytti miehen suupieliä. "Joo."
  "Linn saattaa olla aikuinen nainen ja komentaa laivalastillista merten hurjapäitä, mutta hän on minun isosiskoni ja Rondestanien perheen nainen. Sinun olisi pitänyt kysyä minulta ensin, jumalauta, ennen kuin menet pökkimään häntä."
  Harben oli typertynyt. "Näkeekö sen?"
  "Että näkeekö? Rullaa kielesi, hyvä mies, ja lakkaa kompuroimasta yhdestä hymystä, niin joku saattaa erehtyä pitämään teitä vain kaveruksina."

(Mifongin perintö - Merirosvojen kaupunki, s. 281-283)

"Täytyy myöntää, että minulla oli ennakkoluuloja tätä kirjaa kohtaan. Sen juoni vaikutti liian "vanhanaikaiselta ja historialliselta" makuuni, mutta totuus oli toinen. Kirja suuntaa suoraan tapahtumien keskiöön eikä hellitä otettaan missään vaiheessa. Tylsiä hetkiä ei yksinkertaisesti ole tässä kirjassa, tapahtumia on tasaisena virtana. Päähenkilö Adris on aika lapsellinen ja rasittava hahmo, mutta kuten tyttö, myös hahmo, kasvaa hyvin paljon kirjan loppua kohden. Tämä kirja herätti suuren määrän tunnetiloja. Aina vihastuksesta ilostukseen ja ahdistukseen. Kirja vie lukijan suoraan juonittelujen ja salaisuuksien sekaan, jossa on järjestettyjä avioliittoja, piilotettuja tunteita ja miekan sivalluksia. Huumoria unohtamatta. Mahtavaa ajanvietettä sisältävä kirja, jonka jatko-osa on pakko lukea."
ARVOSANA: 8


Mifongin aika

Kohtalo on heittänyt kuningatar Ardisin lapset eri tahoille: Ciaran kasvaa faroni Elingmarin hoivissa Merontesissa ja Fewrynn elää arkista elämää äitinsä kanssa pienessä Länsimantereen kylässä. Kun tuulen mifonki Haldor Sininen yllättäen havahtuu hereille, Ardis ja Fewrynn joutuvat etsimään turvaa Itämantereen viidakoista täysin vieraiden ihmisten keskuudesta. Mutta suuri kaipuu ajaa Ardisin etsimään Ciarania isänsä hovista, ja tällä matkalla hän törmää entisen elämänsä haamuihin kohtalokkain seurauksin.

Monipolvisessa tarinassa oma, värikäs roolinsa on myös Danten hurmuriveli Roanilla, merirosvosisko Linnillä, tämän rakastetulla Harbenilla ja tulipalossa rujoutuneella Bran Capimontilla - sekä ryysyläispoika Moharilla, joka tarrautuu tarinaan peräänantamattomalla sitkeydellä.

"Tätä kirjaa odotin aika kovasti, mutta valitettavasti se vähän petti odotukseni. Odotin suuresti jotain juonellista kohahdusta, mutta kirja tuntui etenevän pelkkää matalalentoa kiihdyttäen, mutta sitten kuitenkin hidastaen taas. Koskaan se ei päässyt kiihdytyksessään loppuun. Kirja kuvaili enemmänkin eri hahmojen elämää ja matkustamista. Aikaa tapahtumien välillä ei voinut yhtään päätellä vaikka ei niillä onneksi ihan kauhean paljon merkitystä ollutkaan. Oli ihan mielenkiintoista lukea tätä kirjaa koska se on niin täynnä erilaisten maailmojen ja olentojen kuvailua, mutta silti hommaan olisi kaivannut säpinää. Ardis oli viime kirjassa ihan suhteellisen siedettävä, mutta tässä kirjassa hän oli raivostuttavan naiivi ja jotenkin jäässä. Olisin halunnut läiskiä häntä poskille ja ravistella sekä huutaa, että "herää nyt saatana!" Odotin niin kovasti Ardis/Dante-kuvioita, mutta niitä ei oikeastaan ollut eikä kumpikaan näistä hahmoista tuntunut edes olevan pääosassa koko kirjassa. Connailista tuli heti alussa inhokki koska hän on juuri niiden kahden ihmisen välissä, joiden välissä ei pitäisi olla ja juuri sen takia myös Ardis menetti pisteitään silmissäni. Toivon todella seuraavalta kirjalta enemmän kunnon äksöniä ja kuumia kohtauksia Ardisin ja Danten välille koska he kuuluvat yhteen ja Danten seurassa Ardisista tulee jopa siedettävä. Kokonaisuudessaan ihan kivaa viihdettä, mutta ei sytyttänyt yhtä paljon kuin ensimmäinen kirja."
ARVOSANA: 7½ 


Mifongin mahti

Jokaisessa meissä on voimavaroja ja salattuja sopukoita, joihin kukaan toinen ei näe. Niihin ei edes taikuus yllä. Meistä jokainen on arvoitus.”

Kaksoset Ciaran ja Fewrynn elävät pantterikansan laaksossa äitinsä Ardisin ja isäpuolensa Connailin kanssa. Rauhallinen elämänkulku järkkyy, kun he täyttävät kaksitoista vuotta. Vanha sopimus velvoittaa Ciaranin lähtemään Merontesiin valtaistuimen perijäksi, mutta Fewrynnin on pysyttävä laaksossa. Ciaran odottaa tulevaa kuninkuutta innokkaasti: vihdoinkin hän pääsee näyttämään omat kykynsä ja välttymään ainaiselta vertailulta magiaa hallitsevaan siskoonsa.

Merontesin kuninkaan osa ei kuitenkaan ole helppo. Kaikki eivät ole ihastuneita uuteen vallanperijään. Lisäksi kaupunkia vaivaa mystinen kirous. Kehen Ciaran voi luottaa?

Fewrynniä painaa mahdin taakan lisäksi sydänsurut. Kaksosveli on kaukana poissa, ja läheiset pitävät häntä yhä pikkutyttönä. Lapsesta asti vaivanneet painajaiset pahenevat. Utelias kurkistus Ardisin ajatuksiin käy kalliiksi - Fewrynn ei saa mielestään tummaa muukalaista, joka täyttää äidin muistot. Entä kuka on vihainen nainen, joka vierailee Fewrynnin painajaisissa?

Kun Merontesia riivaava kirous uhkaa yllättäen Ciaranin henkeä, Fewrynn tietää, että hänen on kohdattava pahimmat pelkonsa pelastaakseen veljensä.

"Niin on kolmas osa luettu kotimaista historialliseen maailmaan sijoittuvaa sarjaa. Odotin niin kovasti Adrisia ja Dantea, mutta tässä osassa keskitytäänkin Adrisin lapsiin, Ciaraniin ja Fewrynniin. Tarina vetäisi jälleen kerran mukaansa erikoisine hahmoineen ja tarinoineen. Pidin hahmojen keskellä pyörivästä juonittelujen verkosta. Jokainen hahmo tuntui olevan vähän pihalla tilanteesta ja lukija kiristelee hampaitaan kirjan ääressä miettien, että "eikö se nyt tajua?!" Juonikuviot olivat siis nokkelia ja otteessaan pitäviä. Kirjan tapahtumien tahti oli hyvä ja tykästyin tässä osassa kovasti Fewrynniin. Pippurinen punapää, jolla on magiaa veressään. Mutta tottakai Adris ja Dante pysyvät edelleen suosikkeinani! Loppua kohden alkoi tapahtua ja tottakai kirja jäi jännään kohtaan joten jatkoa odotellaan sitten kieli poskella. Ehkä saamme seuraavaan osaan hiukan ensimmäisen kirjan odotettua romantiikkaa. Pidin ehkä tästä hiukan enemmän kuin edellisestä osasta."
ARVOSANA: 8


Mifongin kätkemä

"Minun veressäni on sekä maruaania että mifonkeja, ja jos minä jotain haluan, otan sen."

Merontesissa kuohuu. Nuori kuningas Ciaran on syösty vallasta, ja hän joutuu pakenemaan henkensä kaupalla vallananastajan vainoa. Pakomatkassa Ciarania auttaa harvojen ja valittujen hovinedustajien lisäksi hänen äitinsä Ardis, joka on omien kiperien ratkaisujensa edessä: Voisiko hän antaa itselleen luvan elämänsä rakkauteen, siihen suurimpaan ja sykähdyttävimpään? Vai tulisiko hänen palata Itämantereelle tutun ja turvallisen aviomiehensä ja nuorimman tyttärensä luokse? Ratkaisevan kysymyksen Ardisille esittää kuitenkin Ciaran.

Heistä kumpikin saa huomata, että valta ja vapaus kietoutuvat toisiinsa joskus yllättävillä tavoilla.

Suurten menetyksien kalvama Fewrynn vie itsensä äärirajoille kajotessaan niin mielensä kuin mahtinsa varjopuoleen. Elämän ja kuoleman rajamailla häntä opastaa mustan mahdin vankeudesta selvinnyt Linn Rondestani. Kuinka pitkälle mifongilta saatu mahti kantaa? Entä mitä kaikkea siihen kätkeytyy? Jokaisella teolla on seurauksensa, ja Fewrynn saattaa alulle jotakin, joka saa koko Merontesin kauhun valtaan.

Ardisin ja hänen lastensa lisäksi vauhdikkaaseen tarinaan punoutuu Merontesin vallannut kuningas, jonka voittoa himmentää henkilökohtainen menetys; muistinsa myötä minuutensa kadottanut salaperäinen Joentuoma, sekä tietenkin Dante Rondestani, joka joutuu ikävien totuuksien äärelle yrittäessään tasapainoilla sebuiuuden vaateiden ja ihmisen halujen välillä.

"Harmitti kyllä suuresti kun en muistanut kaikkia aikaisempia tapahtumia tätä lukiessa joten oli hiukan haasteellista miettiä välillä missä mennään. Tämä kirja vetäisi jälleen kerran lukijansa kerralla mukaansa keskelle historiallista maailmaa eri näkökulmien kautta. Tykkäsin nimenomaan, että tarinaa kerrottiin eri hahmojen näkökulmista ytimekkäillä ja sopivan pituisilla tarinoilla. Ei ennättänyt kyllästymään mihinkään juonikuvioon koska niitä oli useampi ja tapahtumat vaihtelivat ahkerasti yhdestä toiseen. Minulla ei oikeastaan ole tällä hetkellä yhtäkään suosikkia tässä kirjasarjassa ja kaikkien hahmojen seikkailuista oli mielekästä lukea. Tarinan kulku oli minusta riittävän rivakkaa eikä asioiden ympärille jääty pyörimään, siitä suuri bonus. En ole syvällisen kerronnan suurin fani. Lopussa kaksi tuttua hahmoa pääsivät taas toistensa lähelle ja loppuun pudotettiin jännittävä kuvio, joka saa lukijansa tuhahtelemaan kärsimättömästi ja odottamaan jatko-osaa innokkaasti. Joko sen seuraavan kirjan saisi hyppysiinsä?"
ARVOSANA: 8½


Mifongin kadottama

Belonen entinen kuningatar Ardis Isvergal Duverney palaa takaisin kotikaupunkiinsa Merontesiin yhdessä rakastajansa Dante Rondestanin kanssa, mutta kohtaa suru-uutisia, jotka horjuttavat hänen määrätietoisuuttaan. Yhtäkkiä mikään ei ole niin kuin pitäisi. Kun menneisyydestä ilmestyy hahmo sekoittamaan suunnitelmia entisestään, Ardis saa käyttää kaiken tahdonvoimansa ja neuvokkuutensa haasteista selvitäkseen. Edes Danten siskon, Linnin, kyvyt eivät tunnu riittävän siihen, mitä Ardisilla on mielessään.

Samaan aikaan toisaalla Ardisin poika Ciaran etsii omaa paikkaansa lähtemällä Beloneen, jota hänen oikea isänsä hallitsi vuosikymmeniä. Hänen mukaansa liittyy uskollinen henkivartija Oslaf, arvaamaton Joentuoma sekä uutena tuttavuutena tyttö, josta Ciaran ei tiedä, onko tämä lintu vai kala.

Varmaa kuitenkin on, ettei merkityksellistä ole pelkästään määränpää, vaan myös matka.

"Tämä kirjasarja on aina ollut tavalla tai toisella lähellä sydäntä. Se lumosi heti ensimmäisestä kirjasta lähtien ja veti mukaan historialliseen ja taian täyteiseen maailmaansa. Lukijalle avautuu täysin uudenlainen maailman ennustuksineen ja seikkailuineen eikä tämäkään kylmäksi jättänyt. Mielenkiinto pysyy mielestäni aika hyvin yllä kun hahmojen tarinat on jaettu omiin osioihinsa ja vois pysyä perillä siitä, mitä milloinkin tapahtuu. Ehkei tässä kirjassa tullut esiin mitään suuresti kuohahduttavaa tapahtumaa, mutta juoni eteni ja tämäkin teos jätti odottamaan jatkoa ja miettimään, että mitähän seuraavaksi? Kun ekaan kirjaan vertaa niin hahmojen tarinat ovat laajentuneet ja levinneet sinne tänne kuvitteelliseen maailmaan ja jokaisella on omat haasteensa edessä. En oikein osaa määritellä mikä oli tämän kirjan parasta antia koska kaikki tapahtumat olivat omalla tavallaan jännittäviä ja kiehtovia, ehkäpä on vain odotettava seuraavaa osaa ja katsottava mitä seuraavaksi tapahtuu!"
ARVOSANA: 8


Mifongin lunastama

Merontesin kuningattareksi noussut Ardis Isvergal on toteuttanut onnistuneita uudistuksia synnyinkaupungissaan, joka yhä toipuu lapsiruttokirouksen jälkeisistä tapahtumista. Kovan työnteon ja perhe-elämän lomassa Ardisia kuitenkin vaivaa kaipuu. Ciaran ei vastaa hänen sovintokirjeisiinsä, eikä toismaailmaan kadonneesta Fewrynnistä tai hänen peräänsä lähteneestä Dantesta ole kuulunut uutisia.

Dante Rondestani haluaa vastauksia. Fewrynnin kohtalosta on saatava varmuus, ja siinä pantterikansan magiantaitajat voivat auttaa. Yhteistyön avulla paljastuu, että maailmaan on heräämässä mahti, jota mifongitkin kumartavat.

Heräävän voiman kaikuja aistii myös Siv, sulkalainen, joka on sitonut salaperäisellä heimovalalla itseensä Joentuoman, Merontesin entisen kaartinpäällikön. Kumpikin heistä on kiinteä osa Ciaran Duverneyn seuruetta, joka on matkalla Beloneen. Ciaranin katse on tiiviisti Belonen valtaistuimessa, johon hänellä on isänperinnön oikeus.

Miten vallan voi ottaa kansalle tuntematon nuorukainen, jonka isä kuoli kunniatta? Voiko vallanjanoa sammuttaa verettömästi hän, joka turvautuu arvaamattomaan mahtiin?